Ja sitten se loppuvuosi

Alkukesän hektisyys vaihtui heinäkuun tasaisempaan arkeen. Kaikki eläimet olivat laitumilla ja eläintenhoidon osalta arki oli eläinten siirtämistä laitumilta toisille, aidanalusten puhtaanapitoa (joka on kyllä inhokkihomma nro 1) ja vesien kuljettamista laitumille. Emolehmien laitumet on järjestetty niin, että ne pääsevät laitumilta tarhoihin, missä on automaattiset juomakupit ja katokset. Kaikille muille eläinryhmille vesi kuljetetaan säiliöillä laitumille.

Heinäkuulla oli kuitenkin koneurakointeja sen verran, että isäntää ei paljoa markilla näkynyt.

Suomenlammas

Ehkä se aarre on tuon sateenkaaren alla

Satoa saatiin säilöttyä pitkin syksyä

Elokuun kuutamot! Ai että!

Syyskuussa meillä kävi vierailijoita Tunisiasta. Hellä-uuhi oli taas varsinainen ihastuttaja. Ei taida olla ketää, joka ei siihen olisi ihastunut.

Osallistuimme toisen kerran Lähiruokapäivään ja päivästä tuli upea niin säältään, että vierailijamäärältään. Harmiksi tästä päivästä meillä ei ole kuvia, mutta sehän kertoo vain siitä, että oli paljon tärkempääkin tekemistä.

Syksyn edetessä kiireet lisääntyivät. Kissa teki yllätyspennut, vaatimattomasti kahdeksan pentua tällä kertaa. Minun työtiloissa vesi lainehti lattioille ja se oli lievä katastrofin paikka. Kaikille: kankaille, langoille, villoille, teollisuuskoneille oli löydettävä toinen paikka. Ei tietoakaan kauanko kuivatus ja remontti kestäisi. Tiedoksi tässä vaiheessa, että ei ole valmis vieläkään ja eletään tammikuun loppua. No, kaikesta selviää. Samaan aikaan aloitin työt toisaalla ja talvitarhoja rakennettaessa Ismo loukkasi kätensä aika pahasti. Rakennustyöt oli myös uusissa eläinsuojissa kesken. Kiire oli joka paikkaan ja samaan aikaan ei voinutkaan kukaan tehdä enää juuri mitään. Onneksi saatiin hyvä lomittaja Ismon sairausloman ajaksi, ja nytkin tuota voi vain muistella, että niin vain siitäkin selvittiin, päivä kerrallaan. Tokikaan mikään ei ole vieläkään valmistunut.

Karvapyllyt ja upea ilta-aurinko

Jotain muitakin pikku onnettomuuksia sattui, onneksi niistä päästiin säikähdyksellä. Ahne “pikku” sonni oli tunkenut itsensä paalihäkkiin. Mitenkä sen sieltä pois ohjaat, kun näiltä puuttuu pakki. Eteenpäin jyntätessään se sai itsensä vain tiukemmin kiinni. Hetki (totisesti vain hetki, koska kyse kuitenkin oli eläimen hengestä) mietittiin ja töpinäksi. Ketju kiinni traktorin etukuormaimeen toinen pää kiinni paalihäkkiin ja hiiiiitaaaasti nostettiin häkkiä. Minä siis traktorissa (ei oo ihan rauhallisin ja vakain minun käsi tämmösissä jutuissa) ja Ismo ohjasi häkkiä, ketjua ja sonnia (ja samalla niitä toisia sonneja jotka tukki sarvineen tilanteeseen mukaan). Selvittiin! Aluksi jännättiin, että niinköhän nyt sonni loukkasi kuitenkin vakavasti, kun sonnin takajalat eivät kantaneet kunnolla, mutta puolen tunnin kuluttua näytti tilanne siltä, että jalat olivat vain puutuneet puristuksissa ja sonni oli täysin kunnossa.

Yhteistyötähän tämä kaikki on. Onneks riittää molemmille omat koneet :)

Vuoteen mahtui kaikenlaista. Iloa, surua, työtä ja vielä enemmän työtä, mutta onneksi myös levähdyshetkiä. Tänä vuonna jopa pieni lomamatka toiselle puolelle Suomea.

Vuosi kuitenkin huipentui odottamattomaan kunnianosoitukseen.

Meidät valittiin Perhon vuoden 2022 maatalousyrittäjiksi.

Nöyrä kiitos. Tästä on hyvä jatkaa

Mirka