Heittämällä uuniin

Ruoasta on tullut pyhää. Itse asiassa se on pyhää, mutta ei se saisi olla niin pyhää, etteikö sitä uskaltaisi enää itse valmistaa.

On harmi, että ei uskalleta ostaa perusraaka-aineita ja kokata itse niistä ruokaa. Tänä aikana kun kaikki ohjeet ja resptit on ihan käden ulottuvilla, ihmiset ovat entistä arempia laittamaan ruokaa itse. Tiedän, että on paljon helpompaa arjessa ostaa puolivalmisteita, ellei jopa ihan kokonaisia aterioita valmiina. Itsekin itse asiassa lämmitin mikrossa kaupan hampurilaisen lounaaksi. Eikä ole ensimmäinen kerta. Mutta se harmittaa, että kuvitellaan, että jonkun valmis, tehtaan valmistama ruoka, olisi jotenkin parempaa, onnistuneempaa tai terveellisempää, kuin itse valmistettu. Ei se ole. Ei siinä oikeastaan sen kummempaa seliteltävää ole. Jos lukee ainesosaluettelon, huomaa että mukana on aika paljon sellaista, mitä itse valmistettuun ruokaan ei tarvitse laittaa. Ja jotenkin voisi olettaa, että ravinnontarvetta ei E-koodeilla voi täyttää.

Toisaalta, kun ne ohjeet ja reseptit on saatavilla, onko ne liian vaikeita? Tuleeko niihin liikaa erikoisia aineita? Mikä ihme estää yrittämästä? Epäonnistumisen pelko! Ruokasivustolla on hieno kuva valmiista ateriasta, eikä omasta tulisi välttämättä yhtään saman näköinen. Tai sitten se maku, ihmeellisiä aineita, ei kai ne lapsetkaan sitä syö. Mikä sitten on onnistunutta tai epäonnistunutta ruokaa. Kokemusta on molemmista siten, että monen onnistumisen kautta voi lopulta tulla epäonnistuminen: Kerron jokunen vuosi sitten somessakin jo, että harva onnistuu yhtä hyvin kokkaamisessa kuten minä. Onnistuin yhdestä ja samasta perunakattilallisesta tekemään ensin keitetyt, sitten muusatut ja vielä paistetut perunat. Se on onnistumista. Harmi vain, että siinä vaiheessa kun muistin liedellä keittymässä olevat perunat ja kipaisin ulkotöistä pelastamaan perheateriaa, oli nämä kaikki vaiheet jo ohitettu ja paistoasteeltaan perunat olivat hiiltymisvaiheessa. Siinä se epäonnistuminen.

Minä en ole koskaan pitänyt ruuanlaitosta, silti meillä on joka päivä ollut jollakin tavalla valmistettu lämmin ateria, siitä lähtien kun perheessä on ollut lapsia. Eli minun ajanlaskussa aina. Minulla ei ole mitään kotoa opittua perinnettä tai taitoa ruuanlaittoon. Nuorempana ei ollut edes mielenkiintoa. Silloin kun niitä keittiötaitoja olisi lapsuuden kodissa jaettu, minä laitoin isän Valmet 361:n käyntiin ja karautin tien päälle. Tai rakensin majaa. Tai surffailin reen jalaksella, kun isän kanssa köryyteltiin hakemaan metsästä rankakuormaa. Kun ei kiinnosta, niin silloin ei kiinnosta. Tarkemmin ajateltuna, on sieltä yksi perinne jäänyt matkaan ja siirtynyt aikuisuuteen. Näin minä sen perinteen taisin aloittaa; Äidin kanssa oltiin keräämässä viinimarjoja puutarhassa ja äiti kehotti (useaan kertaan) minua menemään tupaan kuorimaan perunat ja laittamaan ne kiehumaan. Viimein sitten kipaisin tupaan, kuorin perunat, laitoin kattilan liedelle, levy päälle ja lähdin takaisin marjapensaille. Jonkin ajan kuluttua muistin kiehuvan perunakattilan ja lähdin laittamaan levyä pienemmälle teholle. Tupaan tullessa sankka savu ilmoitti, että taisi tämä ruoka olla tässä. Kattilasta oli jäänyt kiireessä vesi kokonaan pois. Ei kiehunut ei. Meillä on siis kuin onkin oma perinneruoka, jota säännöllisesti edelleen valmistan, Ismo nimesi sen viimein Hiillikoksi. Tarjoillaan satunnaisesti. Vältetään juhlapyhiä.

Vaikka nykyisin pidän ruuanlaitosta ja keittiössä puuhailusta, lähinnä omavaraisuuden ja itse tekemisen motivoimana, en edelleenkään ole mikään pikkutarkka näpertelijä. Mutta silti minä teen ja olen huomannut että myös osaan, omanlaista.

Meillä käy joskus asiakkaita, jotka haluavat ostaa puhdasta lihaa, suoraan tuottajalta, mutta he eivät tiedä mitä siitä lihasta tekisivät. Useat haluavat tarkat ohjeet, jotta onnistuminen on taattua. Kun itsellä kaikki on vähän sinne päin, on hankala kertoa tarkkoja ohjeita. Tässä kuitenkin esimerkki yhdestä ruuasta. ei ole vaikeaa, aineksia voi vaihtaa, kastike tulee samalla. Ja ei niitä kaikkia juureksia kannata yrittää itse kasvattaa, vaan kaupan pakastealtaista löytyy monta hyvää kotimaista vaihtoehtoa.

Heittämällä uuniin ja unohda sinne- a´la Mirka

Ainekset (esimerkiksi)

Reilu kilo tai vaikka kaksikin paistia (mieluiten sitä lähituottajan tilalta suoraan ostettua) pakastejuureksia (tässä Apetit yrttiset) muutama porkkana (sipuli puolitettuna) tölkki kokonaisia säilyketomaatteja suolaa 1 rkl pippuria ja jos haluat tästä pastan kanssa sopivan version, voit lisätä esimerkiksi tomaattimurskaa ja mausteeksi oreganoa ja basilikaa

Kuvissa on noin 1,3 kilon pyöröpaisti.

Ensimmäisenä leikkaan paistin päältä kalvon pois. Tähän tarvitaan terävä veitsi (ja nyt hieman tuotesijoittelua, Tupperwaren veitsenteroitin on huippu. Voi olla muutkin terottimet, mutta mulla ei ole niistä muista kokemusta) Terotan veitsen aina ennen kuin alan leikkamaan lihaa. Verkkaisempi ja kärsivällisempi pärjää varmaan tylsemmälläkin veitsellä. Ja älä välitä, kalvon mukana lähtee aina hieman lihaa, joten nou hätä. Todelliset kokit osaa irroittaa sen pelkän kalvon, mutta tämä ohje onkin meille muille.

Tässä on vielä kalvo paistin päällä

Kalvo poistettu paistin päältä.

Paloin paistin kuutioksi. Toisaalta, paistin voi aivan hyvin laittaa myös kokonaisena pataan. Palominen nopeuttaa kypsymistä ja liha ottaa ehkä voimakkaammin makua mausteista.

Jos haluat, voit ruskistaa lihakuutiot paistinpannulla , näin liha säilyttää muotonsa paremmin. Mutta tässä uuniin unohdettavassa versiossa sillä ei ole väliä.(Minun mielestä)

Laita lihat uunipataan ja lisää kasvikset, säilyketomaatti ja kaada vielä säilyketölkillinen vettä pataan. Samaan huuhteluveteen voit lisätä suolan ja pippurin , jolloin ne sekoittuu tasaisesti ainesten sekaan.

Nestettä saa olla padassa niin, että ainekset juuri ja juuri peittyy, joten lisää vettä tarvittaessa.

Sitten vain kansi päälle ja koko komeus uuniin 150 asteeseen.

Itse unohdin tällä kertaa ruuan uuniin neljäksi tunniksi….Lyhyempikin aika riittää. Sitten vain valmiin ruuan sekoitus ja lisukkeeksi vaikkapa kermaperunoita ja kruunusekoitus kasviksia. Nam!

Haluan jakaa teille maailman ihanimman neuvon, jonka itse sain nuorena tulevalta appiukoltani, kun häpeilin ruuanlaittotaitojani: “Eihän se haittaa jos se ei onnistu, senhän voi aina syödä pois!”

Kokkaillaan taas

Mirka