Emännän ajatuksia kevään korvalla

Vaikka tällä hetkellä on tilanne, että pihasta ajetaan lunta traktorilla ja peräkärryllä pois, jotta saadaan taas kohta aurattua lunta paremmin, niin ei mene kauaa, että ollaan taas näissä maisemissa.

Paljon puhutaan viljelijöiden ja tuottajien jaksamisesta, enkä juuri nyt näe, että tilanne olisi ainakaan mitenkään parantunut parin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Muutama päivä sitten juttelin Ismon kanssa tämän hetken fiiliksistä ja hän totesi, että kyllä se taas tästä, kun päivä vaan pitenee ja lumet sulaa.

Sehän se on, mieliala ja maahenki. Kun lumet sulaa ja maa alkaa näkymään, alkaa pikku hiljaa työkoneiden laitto työkuntoon. (Ja punaiset rasvaklöntit valtaa ovenpielet )

Sitä tunnetta ei voi kuvata sellaiselle, joka ei sitä ole kokenut, mutta yritän. Tiedättehän joulun aatonaaton tunnelman. Kun kaikki on melkein valmista ja enää loppusilausta vaille. Se tunne meillä keväällä on, aatonaattoa eletään vain hieman pidemmästi kuin yksi päivä; On auottu tukkeutuneet rummut, kerätty tulvavesien tuomat ajopuut ja risut pois pelloilta. Mahdollisesti kulotettukin muutama ojanpenkka -parasta muuten keväässä-, maanäytteet otettu ja sitten se hetki, kun todetaan, että pellot kantaa ja nyt on aatto! Se on kuin talven paine pääsisi kaikki purkautumaan! Se on se rynnistys, kuin sonnilauma päästettäs karsinoista.

Ja parasta on se odotus, jännitys, säiden seuraaminen, välillä sateiden odottelu, että routa lähtee, turvemailla toisin päin, kiireesti pellolle ennen kuin routa lähtee. Odotuksen jälkeen alkaa kiire ja kiireen myötä paine. Tulee lämpö, kuumuus ja kivien kerääminen. Tulee kiire ehtiä kylvämään, ennen kuin maa kuivaa liikaa.

Tässä vaiheessa Aliinaakin hymyilyttää

Sitten, kun syksyllä on kiire taas viimeisten peltotöiden kanssa, sateet haittaa sadonkorjuuta ja kuten viime syksynäkin, niitä syyskyntöjä ja kylvöjä, on se into jo täysin unohtunut. Talven tullen on sitten vasta aikaa levähtää, aikaa perheelle, aikaa ehkä lomailla, kun muu maailma on aloittanut aherruksen.

On totta, että on hyvä kun voi elää vuodenaikojen mukaan, valohan lisää sitä energiaa, unta ei tarvitse enää niin paljon, voi kömpiä niiden vilttien alta pikku hiljaa päivänvaloon. Mutta kun haluaisi, että sitä energiaa riittäisi talveksikin, olisi hyvä, kun voisi jakaa jaksamista ympäri vuoden. Kun voisi jaksottaa omat työnsä niin, että ei tarvitsisi mennä äärilaidasta toiseen.

Minun sisäinen menninkäinen käpertyy mielellään vilttien alle, konkreettisesti ja mielikuvissa. Olisi niin mukava olla vain siellä pimeässä ja lämpimässä ja kaukana kavala maailma. Mutta kun sieltä aika ajoin on pää ulos pukattava, epävarmuus iskee. Epävarmuus jaksamisesta ja pärjäämisestä.

Vinski on vallannut mun menninkäispesän

Olen Melan järjestämässä työhyvinvointia lisäävässä valmennuksessa. Siellä oli tehtävänä tehdä resilienssitesti. Testin tekovaiheessa tuli fiilis, että olen hyvinkin positiivinen ja resilienssi (kriisinsietokyky) on hyvä, “Huonosta parhaaseen” 1-6 asteikolla pisteet meni keskimäärin vitoseen ja ajattelin, että minun resilienssi on todella vahva. Testin lopullinen tulos kertoi kuitenkin jotain muuta; viitteitä lievästä masennuksesta ja paineensietokyky on heikentynyt.

Väittäisin kuitenkin, että paineen- ja stressin sieto on meillä alkutuottajilla hioutunut jo ihan tappiinsa, se ei enää harjoittelemalla voi parantua. Tarvitaan jotain aivan muuta.

Tarvitaan jotakin varmuttaa, luottoa tulevaan, turvallisuuden tunnetta ja rentoutumista.

Ihmisen pahin heikkous taitaa olla kontrollin halu. Meillä on jokin sisäinen tarve tietää mitä tulee tapahtumaan, jokin kokemus siitä, että voimme hallita omaa elämäämme. Todellisuudessa kukaan ei voi hallita elämäänsä, meillä ei yksinkertaisesti ole edes olemassa huomista. Vai osaako joku sanoa missä se on? Tai missä on eilinen? Kuka pystyy sanomaan, mitä tapahtuu tunnin kuluttua? Meillä on ehkä jokin suunnitelma tai oletus mitä tulee tapahtumaan, mutta meistä kukaan ei TIEDÄ mitä tulee tapahtumaan. Ja hyvä niin, emme ehkä kestäisi aina totuutta. Siltikin elämässä olisi hyvä olla joku suunnitelmallisuus, haave, toive, mihin suuntaan kuljetaan. Ja ainakin perheellisenä (ja ihan jo muitakin eläviä olentoja kasvattaessa) on hyvä tietää mistä seuraava ateria saadaan.

Niin, siihen epävarmuuteen. Pahkura, kun ei meinaa välillä tietää mistä se leipä eteen tulee. Eläinten eväs tulee sieltä pellolta, jos kylvöt onnistuu, jos sää sallii, jos koneet kestää, jos sulla on vara ostaa kylvösiemenet, jos kaikki menee nappiin. Itse asiassa tätä kirjoittaessa ymmärrän, kuinka täpärällä lopulta kaiken onnistuminen on.

Ja tästä kaikesta on kiinni myös sen lasten puurolautasten koko. Ja sitä ennen kuin puuro on lautasella, teemme kaikkemme, että eläinten kasvatus onnistuu ja tuotteet saadaan myytyä.

Ajatus, into, ideologia ja fiilis ei vaan elätä. Asiakaskato on meillä näkynyt selvästi. Se lisää taas epävarmuutta tulevasta. Saako ne laskut maksettua, sähkölaskut varsinkin.

Pääsimme tuetulle lomalle toissa kesänä, tänä vuonna haku unohtui. Viime kesänä kävimme lyhyen loman Kalajoella, kun minä satuin voittamaan Pro Agrian kyselyssä lahjakortin. Tulevan kesän lomasuunnitelmia ei ole, onneksi nuorimmat pääsevät isompien sisarusten luo kylään, siinä on heille lomaa.

Kuinkas meidän yrittäjien loma sitten? Työhyvinvointi ja jaksaminen. Meille riittää lomaksi mökkisauna rehun teon jälkeen -tai miksei useamminkin. Miksi ihmeessä tätä työtä sitten tekee? Kannattaa palata alkutekstiin. Se on se tunne.

Aivan ihanaa kevättä teille kaikille, kohta ne joutsenet taas tulee

Mirka