Vasikoita, vasikoita ja vielä kerran vasikoita

Vasikoita, vasikoita ja vielä kerran vasikoita

Tekla, Timoteus ja Tyyne, tämän kevään ensimmäiset vasikat.

 

Noin puolet emoista on saanut vasikan. Tähän asti kaikki on sujunut aika hyvin. Jonkin verran on vasikoita joutunut opettaa tissille, ja olenkin miettinyt, että kuinkahan luonnossa eläinvauvat löytää sen tisun suuhunsa, koska meilläkään ei kovin herkästi puututa vasikan ja emon välisiin juttuihin, mutta tänä vuonna on jouduttu opettamaan useampaa vasikkaa.

Välillä vasikat lupsuttaisivat vain emon kylkikarvoja tai häntää. Moni tukkii emon alle just sieltä peräpäästä. Parin päivää opastusta oikeaan osoitteeseen ja viimein ovat löytäneet omatoimisesti tissille.

Viime keväänä Helka menetti vasikkansa. Vasikka syntyi kuolleena. Helkan annettiin hyvästellä vasikka rauhassa, ei se nuollut vasikkaa mutta huusi sille kyllä kovasti. Monta päivää poikimisen jälkeen Helka palasi yhä uudelleen samalle paikalle, missä oli vasikan saanut.

Lauantai aamuna Helka ja sen uusi vasikka löytyivät laitumen kurjimmasta ja kylmimmästä paikasta. Vasikka oli mukkelismakkelis jäisessä kuopassa. Vasikka siirrettiin emonsa kanssa nopeasti lämpimään. Meillä oli suuri pelko, että Helka menettäisi vasikkansa jo toisena vuonna peräkkäin. Sitä surua mekään emme enää kestäisi. Vasikkaa lämmitettiin ja sille lypsettiin emonsa maitoa ihmisvauvojen tuttipulloon. Ja joihan vasikka mielellään. (meillä on muös vasikan tuttipulloja, mutta ne ovat kovin isoja haikkuvasikoille jotka ovat pienempiä kuin lypsyrotuisten lehmien vasikat). Muutama kerta vasikka juotettin isännän pipo silmillä, (ihan siksi että pullo ei meinannut kelvata ja pipo estää vasikkaa näkemästä mistä se maito sinne suuhun tulee) ja sunnuntaina vasikka oli jo pirteä ja iloinen oman emonsa tisulla.

 

Vasikka sai nimeksi Tellervo.

Syntymän jälkeen varmistetaan aina, että vasikka löytää emän nisät ja saa ternimaidot, koska se on ihan elinehto vasikalle. Muuten emo kyllä huolehtii vasikan kuivaksi ja lämpimäksi nuolemalla. Nuolemisella on tärkeä merkitys molemmille. Vasikka kuivuu, verenkierto lähtee vilkkaasti toimimaan ja vaikuttaa näin lämpimänä pysymiseen ja tietenkin se emon hellyys on merkittävä tekiä vasikalle. Emolle taas vasikan nuoleminen lisää hyvänolon tunnetta, eli erittää oksitosiinia joka laukaisee maidon herumisen. Emo myös leimaantuu vahvasti vasikkaansa jo tässä vaiheessa, vasikalla menee muutama päivä, ennen kuin leimautuu omaan emoonsa, Vasikka saattaa yrittää mennä kenen tahansa lehmän maitobaarille, ennen kuin alkaa tunnistamaan oman emonsa laumasta.

Tänään Tellervolle syntyi kaveriksi Tapio, kun Ella poiki pienen pojan.

Tapio

Tapio, ikää kuusi tuntia.

Korvamerkit napsautetaan paikoilleen mahdollisimman pian syntymän jälkeen, koska parin päivän ikäisenä vasikka kirmaa jo niin kovaa, että mies (eikä nainen) saa sitä enää kiinni.

Me elellään nyt täällä ihan vasikantuoksuisissa huuruissa, valmiina kätilöhommiin yötä päivää. Uuden elämän alku on joka kerta yhtä ihastuttavaa.

Lämpimiä kevättuulia odotellen

Mirka

 

 

 

 

Erilaista työtä opiskelijoiden kanssa

Erilaista työtä opiskelijoiden kanssa

Meillä olikin aivan erilainen työpäivä.

Perhossa toimii Kpedun ammattioppilaitos, jossa on luonto-ohjaaja koulutusta.

Osa opiskelijoista oli valinnut maisemanhoitotyön valinnaiseksi kurssiksi ja opiskelijat tulivat meidän maatilalle opiskelemaan maisemanhoitotyössä käytettävien eläinten hoitoa.

Syksy ajankohtana asetti omat haasteensa opetukselle ja Ismon kanssa mietimmekin pitkään, kuinka saamme opetettua samalla eläinten käyttöä maisemanhoitotyössä, kun eläimet on jo siirretty talviasumuksiinsa.

Lopulta päädyimme siihen, että teemme opiskelijoiden kanssa meidän päivittäiset maatilan työt laiduntarkastuksineen. Samalla pystyimme luontevasti juttelemaan eläinten tarpeista ja hoitovaatimuksista.

Vaikka lampaat, naudat ja alpakat ovat vähään tyytyviä ja vaatimattomia maisemanhoitajia, on kuitenkin eläimellä tietyt vaatimukset laidunnusympäristön suhteen – sen  on oltava turvallinen ja sovelluttava eläinten käyttöön ja  joissakin tapauksissa onkin järkevämpää ihmisen tehdä itse tarvittava maisemanhoitotyö. Eläimiä ei myöskään voi vaan jättää luonnonlaitumille oman onnensa nojaan, vaan ne tarvitsevat sinne turvalliset aitaukset joissa ne  pysyvät, sekä mahdolliset petoeläimet saadaan pidettyä laidunalueiden ulkopuolella. Ei myöskään saa unohtaa kivennäisten, suolan ja raikkaan veden tarvetta.

Opiskelijoita kiinnosti kovasti myös meidän jo olemassa olevat metsälaitumet ja kuinka niissä näkyy eläinten tekemä luonnollinen maan muokkaantuminen.

Tutustumista puolin ja toisin

 

Meillä ei metsälaitumet vielä ole paljon muokkaantuneet, lukuunottamatta eläinten tekemiä polkuja, koska nämäkin hiehot ovat vasta alkukesällä päässet tälle laitumelle josta pääsevät metsälaitumille.

 

Tuulikista tuli heti opiskelijoiden suosikki

Aamu aloitettiin siis lampaiden ja alpakoiden ruokinnalla.

Alpakat pääsivat viikon sisällä olon jälkeen ulos. Olimme pitäneet allut sisällä, koska viikkoa aikaisemmin Kovun jalka meni poikki ja halusimme pitää eläimet rauhassa, jotta luutuminen alkaisi mahdollisimman hyvin. Alpakoiden riemulla ei ollut rajaa, kun ”vapaus” taas koitti. Luultavasti opiskelijat olivat yhtä riemuissaan katsoessaan pomppivia villapalloja.

Kipsijalalla ei paljon pompita

 

Meillä oli kaikin puolin mielenkiintoinen päivä. Viisi tuntia meni aivan kuin siivillä ja tuntui, että paljon jäi vielä kertomatta. Onneksi tiedossa on jo seuraava päivä, ja päästään perehtymään asioihin hieman syvemmälle. Ellei nyt sitten mene lampaita rapsutellessa koko päivä,  Tällainen opetustyö on todella opettavaista,koska joutuu hieman miettiä itsekin, että miksi on päädytty tiettyihin ratkaisuihin. Sitäpaitsi opetushommat, silloin kun on oma sydän ja intohimo asiassa mukana, on tosi kivoja!

Terveisin

Mirka ja Villakaverit