Syyskuu…

Syyskuu…

 

Viime lauantaina vietettiin lähiruokapäivää, aikaisemmin nimitys on ollut ”osta tilalta”-päivä.

Meidän tilamyymälä aloitti toiminnan vasta puoli vuotta sitten, joten olimme tapahtumasaa mukana ensimmäistä kertaa. Päivä oli kiva, mutta haastava. Paljon pystyi ottamaan opiksi seuraavaa kertaa varten. Kuten säiden haltijan oikut. Seurasin säätiedotuksia päivittäin, ja aluksi luvattu aurinkoinen syyspäivä muuttui tapahtumapäivän lähestyessä kaatosateeksi. Edellisenä päivänä hain vielä Kokkolasta pop up teltan, jotta saisimme kahvituksen järjestettyä sateelta suojassa. Loppujen lopuksi telttaa ei tarvittu, koska katoin kahvit portaalle, katon suojiin, mutta kumisaappaita ja pitkospuita tarvittiin. Valitettavasti lehmien laitumelle johtava tie muuttui aivan rapavelliksi. Jatkossa siis saapasrivi portaille odottamaan vieraita. Päivä oli niin kiireinen, että yhtään kuvaa ei itse ehditty ottamaan, mutta jospa ensi vuonna valmistautuisi tähänkin paremmin.

lähiruokapäivän valmistelua

Villalankoja värjättiin ennen lähiruokapäivää aivan urakalla. Kesän värjäykset jäivät aivan olemattomaksi ihan johtuen helteestä ja kuivuudesta, joten tällaiset kesälle tarkoitetut työt jäi syksyyn. Toisaalta, syksyhän on villalankojen sesonki, kuka sitä nyt kesällä neuloo (paitsi minä)

kaikki langat värjätään käsin ja se onkin todellista käsityötä

 

pieni erä värjäyskokeiluja

 

 

Meidän tila on lähtenyt muutamaan hankkeeseen mukaan. Farmertime Finland -hankkeessa nykytekniikka yhdistää viljelijän ja koululaiset. Meillä on siis ”oma” luokka jolle lähetämme live-lähetystä parin viikon välein suoraan luokkaan, samalla oppilaat voivat kysellä meiltä mieltä askarruttavia asioita ja välillä taas lähetys perustuu oppilaille annettuun kouluaineeseen tai aihepiiriin. Jännittää ihan hirrrveesti, mutta tästä tulee varmasti aivan huippujuttu, luotan siihen. Farmertime Finlandiin voi tutustua https://www.farmertime.fi/?lang=fi

Minullahan on mielenterveys-  ja päihdehoitajan koulutus, haaveena on pitkän aikaa ollut Green Care toiminta tilalla, mutta toteutustapa on ollut vielä hieman vaiheessa. Kokkolan ensi- ja turvakotiyhdistys polkaisi käyntiin Rakkautta ja tekoja – hankkeen, johon he pyysivät meitä mukaan. Mielenkiinnolla ja innolla lähdin tähänkin mukaan. On mahtava olla mukana suunnittelemassa tällaista toimintamuotoa, missä eläinavusteisuus, luonto ja ihmiset kohtaavat. Eli monenlaista mukavaa on tulevaan talveen tiedossa.

Lehmävauvat on kasvaneet kovasti kesän aikana. Niistä pienistä koiran kokoisista vauveleista on kasvanut kivoja nassikoita. Tämän kesän vasikat on todella kesyjä. Oletettavasti siksi, koska laitoimme korvamerkit välittömästi syntymän jälkeen. Aikaisemmin nuo viheliäiset on laitettu päivän, kahden  vanhoille vasikoille, ja silloin vasikka yhdistää ihmisen kipuun. Tämä toimintatapa menee meillä heti jatkoon!

Vasikat elokuussa

 

Aurinkoisia päiviä syksyysi toivottelee Mirka

 

 

Todellista kesää

Todellista kesää

Voi kuinka kuumia ilmoja on ollut. Eläimet ja ihmiset tuskastuvat kuumuuteen ja ötököihin. Päivän ajan eläimet viettääkin melkein kokonaan metsässä.

Aamuvarhain ja illan tullen vasta liikutaan ruokailemaan. Talon takana laiduntava sonnilauma on kuin preerian puhvelilauma-pölypilvi vain kulkee perässä.

Ilmastonmuutos on täällä, se joka sen kieltää, valehtelee jopa itselleen. Se, onko se luonnollista,aina tapahtunutta vai pelkästään ihmisen aiheuttamaa onkin toinen asia.

Minä olen sitä mieltä, että ainakin ihminen edesauttaa sitä, nopeuttaa toimillaan. Mutta siihen en usko, että meidän pieni lauma olisi kaiken pahan alku ja juuri, en usko.

Meidän tavoitteemme on tehdä asioita toisin, siten että kaikilla olisi mahdollisuus valita se eettisempi ja luontoystävällisempi tapa.

Tänään syntyi viimeinen vuonue. Neljä pientä karitsaa. Uuhi on aika ihmeissään,eikä päästäisi karitsoita syömään.

Heti syntymän jälkeen uuhelta lypsetään ternimaito joka laitetaan pienellä ruiskulla karitsan suuhun. Näin taataan tervellisen ternimaidon saanti. Ternimaidossa on kaikki mitä karitsa tarvitsee, ennen kaikkea vastustuskykyä lisäävät vasta-aineet.

Muuten olemme kyllä antaneet karitsoille tuttipullolla maitoa, koska neljälle karitsalle ei emolla välttämättä riitä maito.

Pullottaminen on raskasta, mutta toisaalta pullokaritsat on paljon kesympiä kuin emon kanssa kahdestaan olleet. Näin pienessä katraassa kuin meilläkin on, ei muutama pullokaritsa tuo paljoa lisätyötä.

Yksi karitsoista on heikko ja hontelo, syö kyllä hyvin, mutta jalat eivät vielä kanna. Emo ei hyväksynyt tätä karitsaa ollenkaan, joten se reppana siirrettiin ainakin joksikin aikaa vahvistumaan toiseen karsinaan.

Nyt sitten kovasti seurataan, kuinka tämän pienen käy.

Viileämpiä kelejä odotellen

Mirka

Vasikoita, vasikoita ja vielä kerran vasikoita

Vasikoita, vasikoita ja vielä kerran vasikoita

Tekla, Timoteus ja Tyyne, tämän kevään ensimmäiset vasikat.

 

Noin puolet emoista on saanut vasikan. Tähän asti kaikki on sujunut aika hyvin. Jonkin verran on vasikoita joutunut opettaa tissille, ja olenkin miettinyt, että kuinkahan luonnossa eläinvauvat löytää sen tisun suuhunsa, koska meilläkään ei kovin herkästi puututa vasikan ja emon välisiin juttuihin, mutta tänä vuonna on jouduttu opettamaan useampaa vasikkaa.

Välillä vasikat lupsuttaisivat vain emon kylkikarvoja tai häntää. Moni tukkii emon alle just sieltä peräpäästä. Parin päivää opastusta oikeaan osoitteeseen ja viimein ovat löytäneet omatoimisesti tissille.

Viime keväänä Helka menetti vasikkansa. Vasikka syntyi kuolleena. Helkan annettiin hyvästellä vasikka rauhassa, ei se nuollut vasikkaa mutta huusi sille kyllä kovasti. Monta päivää poikimisen jälkeen Helka palasi yhä uudelleen samalle paikalle, missä oli vasikan saanut.

Lauantai aamuna Helka ja sen uusi vasikka löytyivät laitumen kurjimmasta ja kylmimmästä paikasta. Vasikka oli mukkelismakkelis jäisessä kuopassa. Vasikka siirrettiin emonsa kanssa nopeasti lämpimään. Meillä oli suuri pelko, että Helka menettäisi vasikkansa jo toisena vuonna peräkkäin. Sitä surua mekään emme enää kestäisi. Vasikkaa lämmitettiin ja sille lypsettiin emonsa maitoa ihmisvauvojen tuttipulloon. Ja joihan vasikka mielellään. (meillä on muös vasikan tuttipulloja, mutta ne ovat kovin isoja haikkuvasikoille jotka ovat pienempiä kuin lypsyrotuisten lehmien vasikat). Muutama kerta vasikka juotettin isännän pipo silmillä, (ihan siksi että pullo ei meinannut kelvata ja pipo estää vasikkaa näkemästä mistä se maito sinne suuhun tulee) ja sunnuntaina vasikka oli jo pirteä ja iloinen oman emonsa tisulla.

 

Vasikka sai nimeksi Tellervo.

Syntymän jälkeen varmistetaan aina, että vasikka löytää emän nisät ja saa ternimaidot, koska se on ihan elinehto vasikalle. Muuten emo kyllä huolehtii vasikan kuivaksi ja lämpimäksi nuolemalla. Nuolemisella on tärkeä merkitys molemmille. Vasikka kuivuu, verenkierto lähtee vilkkaasti toimimaan ja vaikuttaa näin lämpimänä pysymiseen ja tietenkin se emon hellyys on merkittävä tekiä vasikalle. Emolle taas vasikan nuoleminen lisää hyvänolon tunnetta, eli erittää oksitosiinia joka laukaisee maidon herumisen. Emo myös leimaantuu vahvasti vasikkaansa jo tässä vaiheessa, vasikalla menee muutama päivä, ennen kuin leimautuu omaan emoonsa, Vasikka saattaa yrittää mennä kenen tahansa lehmän maitobaarille, ennen kuin alkaa tunnistamaan oman emonsa laumasta.

Tänään Tellervolle syntyi kaveriksi Tapio, kun Ella poiki pienen pojan.

Tapio

Tapio, ikää kuusi tuntia.

Korvamerkit napsautetaan paikoilleen mahdollisimman pian syntymän jälkeen, koska parin päivän ikäisenä vasikka kirmaa jo niin kovaa, että mies (eikä nainen) saa sitä enää kiinni.

Me elellään nyt täällä ihan vasikantuoksuisissa huuruissa, valmiina kätilöhommiin yötä päivää. Uuden elämän alku on joka kerta yhtä ihastuttavaa.

Lämpimiä kevättuulia odotellen

Mirka

 

 

 

 

Aurinkoa aurinkoa!

Aurinkoa aurinkoa!

Aurinko tietää kevättä! Kevät tietää meillä sesongin alkua. Kaiken sesongin.

Kevätkauden työt on tavallaan jo aloitettu, eli joulun jälkeen meillä vieroitettiin viime kesänä syntyneet vasikat. Emot saavat nyt rauhassa alkaa valmistautumaan uusien vasikoiden syntymiseen. Emot itse asiassa vieroittavat vasikat kyllä itsekin. Aika mojovasti töyttäilivät jo yli-isoiksi kasvaneita vasikoitaan kauemmaksi. Ei tissiä enää. Näin se luonnossa menee.

Vasikat jaettiin tyttöjen ja poikien ryhmiin heti vieroituksen jälkeen, eläimistä kun ei koskaan tiedä. Sonni-pojat ainakin vaikuttavan jo kovinkin kiinnostuneilta tyttövasikoita kohtaan.

Viime kesän tyttövasikat

 

Tänä vuonna ajoitimme tarkoituksella niin, että saamme hoidella lehmien vasikoimiset ihan rauhassa ja uuhet karitsoivat vasta aivan loppukeväästä. Hiukan jännitetään, että kuinka tiukille menee kevättöiden kanssa, kun pellollakin pitäisi olla ja samalla seurata kevätvauvojen syntymää ja olla valmiina auttamaan tarvittaessa, mutta luulen sen menevän loppujen lopuksi ihan hyvin, koska rajasimme uuhien määrää pässikarsinassa. Tänä vuonna meillä karitsoi vain kuusi uuhta.

tulevan kesän äitiliinit

Lampaissa alkaa villa olemaan jo todella pitkää. Arvioisin, että kuukauden päästä saa aloittaa kerinnät, mikäli meinaa saada villan hyvälaatuisena talteen. Lampaathan ovat meillä nimenomaan villan vuoksi.

Viime syksynä meillä kävi ensimmäistä kertaa ulkopuolinen keritsijä. Tututustuin Neuvosentilan Katiin kehräämisen merkeissä ja koska löysin hyvän keritsijän näin läheltä pyysin häntä keritsemään meidän katraan. Kylläpä se kävikin paljon näppärämmin, kuin meiltä. Ja kiva oli saada villat lajiteltua jo tässä vaiheessa.

 

lampaan keritseminen istualtaan

Tämä tapa on hyvä ainakin pässeille, jotenkin varmempaa. Meillä oli huono alusta, pelkkä betonilattia. Kevääksi saadaan parsimatot alustaksi, joten kaikilla on hieman mukavampaa. Lampaista kyllä näkee kerinnän jälkeen, kuinka painava villa on jo ollut ja askel nousee taas entistäkin kevyemmin.

Terkuin Mirka

Bokashi

Bokashi

Olen viimein toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni. Hankin meille bokashin! Meillä on käytössä kotitalouden biojätteelle lämpökompostori, mutta minä en ole vielä yhtenäkään talvena onnistunut pitämään sitä sulana, vaikka biojätettä kyllä tulee. Kanat tekevät kyllä oman osuutensa, mutta niillekkään ei voi kaikkea antaa. EIkä ne hienohelmat kaikkea syökään. Viinimarjamehuja keitellessä ajattelin, että oi kuinka kanat nyt saa herkutella, kun vien mehikeittimestä marjojen rippeet niille. Ja pöh! Ei kelvannut, ilmeisesti heille käy vain tuoreet, kokonaiset marjat.

No, mutta nyt meidän talven biojäteongelma on ratkaistu ja bokashi pääsi heti töihin. Opetellaan kovasti yhteieloa, pissattamaan en ole vielä päässyt.

Bokashin pohajlle laitettiin ohjeen mukaisesti talouspaperia, jotta bokashirouhe ei valu siivilän läpi. Muutenhan täyttö on kuin tavallisen lämpökompostorin täyttö; jätettä ja rouhetta sopivassa suhteessa päälle, paitsi tätähän ei sekoiteta, päin vastoin, jätteet painetaan tiiviisti kasaan ja kansi tiukasti päälle. Tarkoitus siis on, että koko homma muhii ilmatiiviisti. Kyse on fermentoitumisesta eli käymisestä.  Tästä prosessissa ei mene mitään hukkaan, koska alas valuva neste pissatetaan (tästä on tullut ihan mun lempisana) tai no, juoksutetaan ulos ja tämä neste on oivallista lannoitetta kukille. Mutta niin vahvaa tavaraa, että laimennussuhde on 1:100.Täytynee varmaan hankkia lisää huonekasveja.

Minä valitsin meille Bioproffan bokashin, ihan koon vuoksi. Meillä biojätettä tulee niin paljon, että markkinoiden pienimmät astiat täyttyisivät muutamassa päivässä.

Toiveena tietenkin on valmiin tuotteen käyttäminen maanparannuksessa. Olen pikku hiljaa pyrkinyt parantamaan puutarhan maaperää kompostilla, työ vain on kovin hidasta, mutta sitäkin antoisampaa.

Kevätaurinkoa edelleen odotellen

Mirka

Erilaista työtä opiskelijoiden kanssa

Erilaista työtä opiskelijoiden kanssa

Meillä olikin aivan erilainen työpäivä.

Perhossa toimii Kpedun ammattioppilaitos, jossa on luonto-ohjaaja koulutusta.

Osa opiskelijoista oli valinnut maisemanhoitotyön valinnaiseksi kurssiksi ja opiskelijat tulivat meidän maatilalle opiskelemaan maisemanhoitotyössä käytettävien eläinten hoitoa.

Syksy ajankohtana asetti omat haasteensa opetukselle ja Ismon kanssa mietimmekin pitkään, kuinka saamme opetettua samalla eläinten käyttöä maisemanhoitotyössä, kun eläimet on jo siirretty talviasumuksiinsa.

Lopulta päädyimme siihen, että teemme opiskelijoiden kanssa meidän päivittäiset maatilan työt laiduntarkastuksineen. Samalla pystyimme luontevasti juttelemaan eläinten tarpeista ja hoitovaatimuksista.

Vaikka lampaat, naudat ja alpakat ovat vähään tyytyviä ja vaatimattomia maisemanhoitajia, on kuitenkin eläimellä tietyt vaatimukset laidunnusympäristön suhteen – sen  on oltava turvallinen ja sovelluttava eläinten käyttöön ja  joissakin tapauksissa onkin järkevämpää ihmisen tehdä itse tarvittava maisemanhoitotyö. Eläimiä ei myöskään voi vaan jättää luonnonlaitumille oman onnensa nojaan, vaan ne tarvitsevat sinne turvalliset aitaukset joissa ne  pysyvät, sekä mahdolliset petoeläimet saadaan pidettyä laidunalueiden ulkopuolella. Ei myöskään saa unohtaa kivennäisten, suolan ja raikkaan veden tarvetta.

Opiskelijoita kiinnosti kovasti myös meidän jo olemassa olevat metsälaitumet ja kuinka niissä näkyy eläinten tekemä luonnollinen maan muokkaantuminen.

Tutustumista puolin ja toisin

 

Meillä ei metsälaitumet vielä ole paljon muokkaantuneet, lukuunottamatta eläinten tekemiä polkuja, koska nämäkin hiehot ovat vasta alkukesällä päässet tälle laitumelle josta pääsevät metsälaitumille.

 

Tuulikista tuli heti opiskelijoiden suosikki

Aamu aloitettiin siis lampaiden ja alpakoiden ruokinnalla.

Alpakat pääsivat viikon sisällä olon jälkeen ulos. Olimme pitäneet allut sisällä, koska viikkoa aikaisemmin Kovun jalka meni poikki ja halusimme pitää eläimet rauhassa, jotta luutuminen alkaisi mahdollisimman hyvin. Alpakoiden riemulla ei ollut rajaa, kun ”vapaus” taas koitti. Luultavasti opiskelijat olivat yhtä riemuissaan katsoessaan pomppivia villapalloja.

Kipsijalalla ei paljon pompita

 

Meillä oli kaikin puolin mielenkiintoinen päivä. Viisi tuntia meni aivan kuin siivillä ja tuntui, että paljon jäi vielä kertomatta. Onneksi tiedossa on jo seuraava päivä, ja päästään perehtymään asioihin hieman syvemmälle. Ellei nyt sitten mene lampaita rapsutellessa koko päivä,  Tällainen opetustyö on todella opettavaista,koska joutuu hieman miettiä itsekin, että miksi on päädytty tiettyihin ratkaisuihin. Sitäpaitsi opetushommat, silloin kun on oma sydän ja intohimo asiassa mukana, on tosi kivoja!

Terveisin

Mirka ja Villakaverit