Vasikoita, vasikoita ja vielä kerran vasikoita

Vasikoita, vasikoita ja vielä kerran vasikoita

Tekla, Timoteus ja Tyyne, tämän kevään ensimmäiset vasikat.

 

Noin puolet emoista on saanut vasikan. Tähän asti kaikki on sujunut aika hyvin. Jonkin verran on vasikoita joutunut opettaa tissille, ja olenkin miettinyt, että kuinkahan luonnossa eläinvauvat löytää sen tisun suuhunsa, koska meilläkään ei kovin herkästi puututa vasikan ja emon välisiin juttuihin, mutta tänä vuonna on jouduttu opettamaan useampaa vasikkaa.

Välillä vasikat lupsuttaisivat vain emon kylkikarvoja tai häntää. Moni tukkii emon alle just sieltä peräpäästä. Parin päivää opastusta oikeaan osoitteeseen ja viimein ovat löytäneet omatoimisesti tissille.

Viime keväänä Helka menetti vasikkansa. Vasikka syntyi kuolleena. Helkan annettiin hyvästellä vasikka rauhassa, ei se nuollut vasikkaa mutta huusi sille kyllä kovasti. Monta päivää poikimisen jälkeen Helka palasi yhä uudelleen samalle paikalle, missä oli vasikan saanut.

Lauantai aamuna Helka ja sen uusi vasikka löytyivät laitumen kurjimmasta ja kylmimmästä paikasta. Vasikka oli mukkelismakkelis jäisessä kuopassa. Vasikka siirrettiin emonsa kanssa nopeasti lämpimään. Meillä oli suuri pelko, että Helka menettäisi vasikkansa jo toisena vuonna peräkkäin. Sitä surua mekään emme enää kestäisi. Vasikkaa lämmitettiin ja sille lypsettiin emonsa maitoa ihmisvauvojen tuttipulloon. Ja joihan vasikka mielellään. (meillä on muös vasikan tuttipulloja, mutta ne ovat kovin isoja haikkuvasikoille jotka ovat pienempiä kuin lypsyrotuisten lehmien vasikat). Muutama kerta vasikka juotettin isännän pipo silmillä, (ihan siksi että pullo ei meinannut kelvata ja pipo estää vasikkaa näkemästä mistä se maito sinne suuhun tulee) ja sunnuntaina vasikka oli jo pirteä ja iloinen oman emonsa tisulla.

 

Vasikka sai nimeksi Tellervo.

Syntymän jälkeen varmistetaan aina, että vasikka löytää emän nisät ja saa ternimaidot, koska se on ihan elinehto vasikalle. Muuten emo kyllä huolehtii vasikan kuivaksi ja lämpimäksi nuolemalla. Nuolemisella on tärkeä merkitys molemmille. Vasikka kuivuu, verenkierto lähtee vilkkaasti toimimaan ja vaikuttaa näin lämpimänä pysymiseen ja tietenkin se emon hellyys on merkittävä tekiä vasikalle. Emolle taas vasikan nuoleminen lisää hyvänolon tunnetta, eli erittää oksitosiinia joka laukaisee maidon herumisen. Emo myös leimaantuu vahvasti vasikkaansa jo tässä vaiheessa, vasikalla menee muutama päivä, ennen kuin leimautuu omaan emoonsa, Vasikka saattaa yrittää mennä kenen tahansa lehmän maitobaarille, ennen kuin alkaa tunnistamaan oman emonsa laumasta.

Tänään Tellervolle syntyi kaveriksi Tapio, kun Ella poiki pienen pojan.

Tapio

Tapio, ikää kuusi tuntia.

Korvamerkit napsautetaan paikoilleen mahdollisimman pian syntymän jälkeen, koska parin päivän ikäisenä vasikka kirmaa jo niin kovaa, että mies (eikä nainen) saa sitä enää kiinni.

Me elellään nyt täällä ihan vasikantuoksuisissa huuruissa, valmiina kätilöhommiin yötä päivää. Uuden elämän alku on joka kerta yhtä ihastuttavaa.

Lämpimiä kevättuulia odotellen

Mirka

 

 

 

 

Kevät on touhua täynnä

Kevät on touhua täynnä

Kevät ja aurinko on täällä. Nyt ei tiedä enää mihin suuntaan juoksisi. Minun energiamäärä ainakin lisääntyy samaan tahtiin auringonvalon kanssa.

Nousevan kuun aikana helmikuussa kylvettiin ensimmäiset kasvihuonekasvien siemenet. Paprikat ja chilit laitettiin alulle ensimmäisenä. Laskevan kuun aikana laitoin sipulien siemenet multaan Ensimmäistä kertaa kokeilen kasvattaa sipulia siemenestä asti. Ensimmäistä kertaa kokeilin myös kylvää siisteihin turvenappeihin, tai mitä ne nyt onkaan nimeltään. En tiedä kuinka niiden kanssa olisi pitänyt toimia, mutta me laitoimme syvälle lautaselle vettä ja turvenapit sinne turpoamaan, siemen pudotettiin siististi napin keskellä olevaan koloon. Ai että kuinka helppoa.

Sipulinsiemen pussin aukaistuani totesin, että juu ei! Turvenapit saa unohtaa. Siemeniä oli yhdessä pussissa ainakin miljoona, ja olin varannut kolme pussia siemeniä. Sipulit siis kylvettiin lopulta hajakylvönä kaappeihin kertyneisiin dynoihin. Ehkä tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kylvän sipulia ja käytän turvenappeja esikasvatukseen. Nimittäin jo viikon kuluttua kylvöstä totesin, että pikkiriikkiset taimienalut kuivaa liian nopeasti turvepaakuissa ja jouduin istuttamaan kaikki pikku ruukkuihin taimimultaan. Ehkä en osaa käyttää näitä turvenappeja, mutta näyttää että taimet myös kasvavat itämisen jälkeen jotenkin hitaammin kuin aikasempina vuosina.

Tällaisia kikkarakakkaroita tuli turvenapeista kastelemisen jälkeen. Periaatteessa tämä voisi toimia, mutta minä en vakuuttunut kuin siistissä kylvövaiheessa.

Myöhemmin maaliskuulla kylvin tomaatit, vesimelonit (ihan uusi kokeilu) ja muutaman esikasvatusta tarvitsevan kukan siemenet. Tomaatteja kokeilen nyt eri lajikkeita, pienestä kirsikkatomaatin tyylisestä isoon pihvitomaattiin.

uudelleenistutus multaan

 

Nyt vain odotellaan ja toivotaan, että taimiressukat vielä tuosta innostuisivat kasvamaan.

Aurinkoa päivääsi toivottaa

Mirka

 

PS. Vasikoita on syntynyt tähän mennessä jo neljä. Kaksi lehmävasikkaa ja kaksi sonnia. Mutta niistä kuulette ensi kerralla….

Aurinkoa aurinkoa!

Aurinkoa aurinkoa!

Aurinko tietää kevättä! Kevät tietää meillä sesongin alkua. Kaiken sesongin.

Kevätkauden työt on tavallaan jo aloitettu, eli joulun jälkeen meillä vieroitettiin viime kesänä syntyneet vasikat. Emot saavat nyt rauhassa alkaa valmistautumaan uusien vasikoiden syntymiseen. Emot itse asiassa vieroittavat vasikat kyllä itsekin. Aika mojovasti töyttäilivät jo yli-isoiksi kasvaneita vasikoitaan kauemmaksi. Ei tissiä enää. Näin se luonnossa menee.

Vasikat jaettiin tyttöjen ja poikien ryhmiin heti vieroituksen jälkeen, eläimistä kun ei koskaan tiedä. Sonni-pojat ainakin vaikuttavan jo kovinkin kiinnostuneilta tyttövasikoita kohtaan.

Viime kesän tyttövasikat

 

Tänä vuonna ajoitimme tarkoituksella niin, että saamme hoidella lehmien vasikoimiset ihan rauhassa ja uuhet karitsoivat vasta aivan loppukeväästä. Hiukan jännitetään, että kuinka tiukille menee kevättöiden kanssa, kun pellollakin pitäisi olla ja samalla seurata kevätvauvojen syntymää ja olla valmiina auttamaan tarvittaessa, mutta luulen sen menevän loppujen lopuksi ihan hyvin, koska rajasimme uuhien määrää pässikarsinassa. Tänä vuonna meillä karitsoi vain kuusi uuhta.

tulevan kesän äitiliinit

Lampaissa alkaa villa olemaan jo todella pitkää. Arvioisin, että kuukauden päästä saa aloittaa kerinnät, mikäli meinaa saada villan hyvälaatuisena talteen. Lampaathan ovat meillä nimenomaan villan vuoksi.

Viime syksynä meillä kävi ensimmäistä kertaa ulkopuolinen keritsijä. Tututustuin Neuvosentilan Katiin kehräämisen merkeissä ja koska löysin hyvän keritsijän näin läheltä pyysin häntä keritsemään meidän katraan. Kylläpä se kävikin paljon näppärämmin, kuin meiltä. Ja kiva oli saada villat lajiteltua jo tässä vaiheessa.

 

lampaan keritseminen istualtaan

Tämä tapa on hyvä ainakin pässeille, jotenkin varmempaa. Meillä oli huono alusta, pelkkä betonilattia. Kevääksi saadaan parsimatot alustaksi, joten kaikilla on hieman mukavampaa. Lampaista kyllä näkee kerinnän jälkeen, kuinka painava villa on jo ollut ja askel nousee taas entistäkin kevyemmin.

Terkuin Mirka

Bokashi

Bokashi

Olen viimein toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni. Hankin meille bokashin! Meillä on käytössä kotitalouden biojätteelle lämpökompostori, mutta minä en ole vielä yhtenäkään talvena onnistunut pitämään sitä sulana, vaikka biojätettä kyllä tulee. Kanat tekevät kyllä oman osuutensa, mutta niillekkään ei voi kaikkea antaa. EIkä ne hienohelmat kaikkea syökään. Viinimarjamehuja keitellessä ajattelin, että oi kuinka kanat nyt saa herkutella, kun vien mehikeittimestä marjojen rippeet niille. Ja pöh! Ei kelvannut, ilmeisesti heille käy vain tuoreet, kokonaiset marjat.

No, mutta nyt meidän talven biojäteongelma on ratkaistu ja bokashi pääsi heti töihin. Opetellaan kovasti yhteieloa, pissattamaan en ole vielä päässyt.

Bokashin pohajlle laitettiin ohjeen mukaisesti talouspaperia, jotta bokashirouhe ei valu siivilän läpi. Muutenhan täyttö on kuin tavallisen lämpökompostorin täyttö; jätettä ja rouhetta sopivassa suhteessa päälle, paitsi tätähän ei sekoiteta, päin vastoin, jätteet painetaan tiiviisti kasaan ja kansi tiukasti päälle. Tarkoitus siis on, että koko homma muhii ilmatiiviisti. Kyse on fermentoitumisesta eli käymisestä.  Tästä prosessissa ei mene mitään hukkaan, koska alas valuva neste pissatetaan (tästä on tullut ihan mun lempisana) tai no, juoksutetaan ulos ja tämä neste on oivallista lannoitetta kukille. Mutta niin vahvaa tavaraa, että laimennussuhde on 1:100.Täytynee varmaan hankkia lisää huonekasveja.

Minä valitsin meille Bioproffan bokashin, ihan koon vuoksi. Meillä biojätettä tulee niin paljon, että markkinoiden pienimmät astiat täyttyisivät muutamassa päivässä.

Toiveena tietenkin on valmiin tuotteen käyttäminen maanparannuksessa. Olen pikku hiljaa pyrkinyt parantamaan puutarhan maaperää kompostilla, työ vain on kovin hidasta, mutta sitäkin antoisampaa.

Kevätaurinkoa edelleen odotellen

Mirka

Erilaista työtä opiskelijoiden kanssa

Erilaista työtä opiskelijoiden kanssa

Meillä olikin aivan erilainen työpäivä.

Perhossa toimii Kpedun ammattioppilaitos, jossa on luonto-ohjaaja koulutusta.

Osa opiskelijoista oli valinnut maisemanhoitotyön valinnaiseksi kurssiksi ja opiskelijat tulivat meidän maatilalle opiskelemaan maisemanhoitotyössä käytettävien eläinten hoitoa.

Syksy ajankohtana asetti omat haasteensa opetukselle ja Ismon kanssa mietimmekin pitkään, kuinka saamme opetettua samalla eläinten käyttöä maisemanhoitotyössä, kun eläimet on jo siirretty talviasumuksiinsa.

Lopulta päädyimme siihen, että teemme opiskelijoiden kanssa meidän päivittäiset maatilan työt laiduntarkastuksineen. Samalla pystyimme luontevasti juttelemaan eläinten tarpeista ja hoitovaatimuksista.

Vaikka lampaat, naudat ja alpakat ovat vähään tyytyviä ja vaatimattomia maisemanhoitajia, on kuitenkin eläimellä tietyt vaatimukset laidunnusympäristön suhteen – sen  on oltava turvallinen ja sovelluttava eläinten käyttöön ja  joissakin tapauksissa onkin järkevämpää ihmisen tehdä itse tarvittava maisemanhoitotyö. Eläimiä ei myöskään voi vaan jättää luonnonlaitumille oman onnensa nojaan, vaan ne tarvitsevat sinne turvalliset aitaukset joissa ne  pysyvät, sekä mahdolliset petoeläimet saadaan pidettyä laidunalueiden ulkopuolella. Ei myöskään saa unohtaa kivennäisten, suolan ja raikkaan veden tarvetta.

Opiskelijoita kiinnosti kovasti myös meidän jo olemassa olevat metsälaitumet ja kuinka niissä näkyy eläinten tekemä luonnollinen maan muokkaantuminen.

Tutustumista puolin ja toisin

 

Meillä ei metsälaitumet vielä ole paljon muokkaantuneet, lukuunottamatta eläinten tekemiä polkuja, koska nämäkin hiehot ovat vasta alkukesällä päässet tälle laitumelle josta pääsevät metsälaitumille.

 

Tuulikista tuli heti opiskelijoiden suosikki

Aamu aloitettiin siis lampaiden ja alpakoiden ruokinnalla.

Alpakat pääsivat viikon sisällä olon jälkeen ulos. Olimme pitäneet allut sisällä, koska viikkoa aikaisemmin Kovun jalka meni poikki ja halusimme pitää eläimet rauhassa, jotta luutuminen alkaisi mahdollisimman hyvin. Alpakoiden riemulla ei ollut rajaa, kun ”vapaus” taas koitti. Luultavasti opiskelijat olivat yhtä riemuissaan katsoessaan pomppivia villapalloja.

Kipsijalalla ei paljon pompita

 

Meillä oli kaikin puolin mielenkiintoinen päivä. Viisi tuntia meni aivan kuin siivillä ja tuntui, että paljon jäi vielä kertomatta. Onneksi tiedossa on jo seuraava päivä, ja päästään perehtymään asioihin hieman syvemmälle. Ellei nyt sitten mene lampaita rapsutellessa koko päivä,  Tällainen opetustyö on todella opettavaista,koska joutuu hieman miettiä itsekin, että miksi on päädytty tiettyihin ratkaisuihin. Sitäpaitsi opetushommat, silloin kun on oma sydän ja intohimo asiassa mukana, on tosi kivoja!

Terveisin

Mirka ja Villakaverit

 

 

 

 

Yökyöpelin yöpäivityksiä

Yökyöpelin yöpäivityksiä

Olen ehdottomasti ilta- ja yöihminen.

Se ei ole oikein eduksi, kun muu maailma nukkuu öisin, mutta toisaalta silloin saa hiippailla outouksiensa kanssa ihan rauhassa. Alkukesästä kuljeskelin metsässä, ei ollut hyttysiä vielä kiusana. Samalla rakentelin pojalle pajuista majaa – joka ei itse asiassa kelvannut, koska oikea maja kuulemma rakennetaan puuhun ja laudoista, ehkäpä vaatimattomasti parilla erillisellä huoneella ja parvekkeella. Kun kuuntelin pojan selvitystä siitä aivan OIKEASTA MAJASTA, siis majasta missä voi asua koko kesän, ajattelin että kyllä, saat poika majasi. Saat sen heti kun neljä vuotta kärryn lavalla täydellistä entisöintiä oleva savusaunan raato on kylpykunnossa tontilla, sitten kun kolme vuotta vähän vaiheessa ollut tuvan maalaus on saatettu loppuun, heti kun takaportaiden laudoitus on valmis. Eli luultavasti kymmenen vuoden kuluttua voi tehdä sen kesätöinä itselleen.

Toki täytyy sanoa, että meidän pihalla on jo pieni maja joka tehtiin aikanaan isosiskolle, sekä suorastaan perintökalleutena tällä pihalla jo yli 50 vuotta ollut leikkimökki, sekä huomattavasti uudempaa tuotantoa oleva leikkimökki, joka tehtiin keskimmäisille tytöille siinä kokoluokassa ja ajatuksessa, että teininä he voisivat kesäisin yöpyä mökissä- HAH, mitä toiveajattelua. Teininä toiveisiin tuli skootterit, sitten ehkä vähän isompi mopo, vanhempi tytöistä lähettelee jo nettiauton autolinkkejä tonnin pösöistä. Eikä tyttö ole vielä täyttänyt edes 17. Kesäyöt leikkimökissä ei kuulu heidän toivelistaan.

Mutta pajusta tehdyn…hmm, rakennelman lisäksi tuli kerättyä muutama litra kuusenkerkkiä siirappia varten ja ennen kaikkea nautiskeltua vaan olosta ja elosta. On se vain metsä, kaikessa yöllisessä hiljaisuudessa, aivan lumoava.

Öiset metsäretket on mitä parasta ajanvietettä

 

En muista milloin kuuset olisivat kukkineet näin komeasti kuin tänä vuonna.

Ja olenhan keittiössäkin ehtinyt olla  sen verran, että ne kerkät siirapiksi keitin. Nyt saa talvi ja yskä tulla, tai no ehkä ei sittenkään. Mieluiten nautiskelen siirappia vaniljakermajäätelön kanssa.

Kevät keikkuen tuli

Kevät keikkuen tuli

Tämä kevättalvi on ollut kiireinen.

Ajatuksemme verkkaisemmasta elämästä lypsikkien jälkeen ei aivan toteutunut. Mutta unelmia kohti mennään, ja nyt onkin menty sellaisella tohinalla, että perässä ei meinaa pysyä.

Toinen tilan yrittäjistä, eli allekirjoittanut, aloitti lähihoitajaopinnot. Se onkin sitten tarkoittanut toiselle yrittäjälle paljon kiireisempiä päiviä, mutta niin vain on jotenkuten miten milloinkin eteenpäin menty. Eläimet on hoidettu ja ehtineet saada vielä paijauksiakin ja lapsetkin on pysyneet tahdissa vielä mukana.

Vasikoita on syntynyt maalis-huhtikuussa kokonaiset seitsemän kappaletta. Poikimiset on olleet helppoja, mutta erilaistahan se on ollut entisiin navetassa hoidettuihin poikimisiin verrattuna. Yötä myöden on kuljettu taskulampun kanssa pitkin tarhoja varmistamassa, että poikimiset sujuu. Vain yhtä poikimista jouduttiin auttaa, muuten emot suoriutuivat ihan omatoimisesti.

Olemme jaksaneet ihastella lauman toimimista. Kun yksi lehmä poikii, pari muuta lehmää asettuu vahtimaan, että poikiva emo saa olla rauhassa. Vastasyntynyttä vasikkaa taas rientävät kaikki ihastelemaan ja nuolemaan, emoa ei jätetä yksin.

Ja lastenhoito hoidetaan myös porukalla. Yksi jää vahtimaan kakaroita, kun äidit käyvät vähän yksinään syömässä.

Tässä hetkessä on kaikki
Päikkäriaika

Seuraavaksi alkaakin kesälaidunten suunnittelu. Viimevuotiset, vieroitetut vasikat on jaettu omiin ryhmiinsä ja he menevät omille laitumilleen. Emot pääsevät vasikoiden kanssa omalle laitumelleen ja ehkäpä pian he saavat sinne sonniseuraakin, mutta sitten vasta kesän päälle. Nyt nautiskellaan vielä hetki ennen kevätkiireitä aurinkoisista ja lämpimistä päivistä.

Aurinkoisin terveisin

Mirka

Kevättä ilmassa

Kevättä ilmassa

Aurinko paistaa ja lumet sulaa kohisten.

Sydäntalvi on opeteltu yhteiseloa näiden mammojen kanssa, ja ehkäpä se pikkuhiljaa alkaa sujua.

Heittäytyminen lypsykarjasta emolehmiin ja ennen kaikkea näihin palleroihin oli kyllä suuri hyppy tuntemattomaan. Nauta on nauta, mutta haikku on Persoona. Hoito on erilaista ja lajinomainen käyttäytyminen korostuu tällä vapaana vaeltelevalla rodulla.

Aluksi lauma asusteli aivan tuvan vieressä olevalla laitumella, missä oli paljon metsän tuomaa suojaa. Tämä oli hyvä ratkaisu, koska näin pystyimme seuraamaan koko ajan lehmien elämää ja pikkuhiljaa hekin tottuivat meidän perheen metelöintiin. Valitettavasti lampaat jouduttiin sen jälkeen pitämään aidattuina, koska ne tyttöset olivat tottuneet kirmailemaan juuri tällä laitumella. Minä pelkäsin, että sähkölangan virta olisi lampaille liian voimakas. Kesä näyttää tullessaan, sopeutuvatko lampaat ja haikut samoille laitumille.

Cecilia on yksi lempeimmistä ja rohkeimmista emoista